Vaihtoehtoisia joululauluja

19.12.2008 - Timo Albert

Kirjoitin näin viimevuonna muuten niin hiljaiseen työpaikan blogiin. Ajankohta on oikea ja sanoma myös, joten toivotan näin lukijoilleni Hyvää Joulua.

Tiernapojat Oulussa
Tiernapojat Oulussa

Näin ennen joulua tulee kuunnelluksi joululauluja, niitä kun tulee tuutin täydeltä niin radiosta kuin tavaratalojen ämyreistä. Työpaikan kahvipöydässä olemme jakaneet joulun ilosanomaa vaihtoehtoisten joululaulujen muodossa.

Vaihtoehtoisista joululauluista mainittakoon ensimmäisenä oman kylän(i) poika ja vaihtoehtomusiikin suurvisiiri Mauri Antero Numminen. Ylen elävästä arkistosta löytyy eräs vaihtoehtojoulumusiikin helmistä “Joulupukki puree ja lyö”: ‘jumalauta kakarat, kohta paukkuu pakarat’ .

Kuten M.A. myös edesmennyt Gösta Sundqvist riimitteli aikoinaan albumillisen vaihtoehtojoulumusiikkia (Leevi and the Leavings: Varasteleva joulupukki 1990), joista muistetaan varmimmin “Jossain on kai vielä joulu”. Radiosta puheenollen kappaleessa “Oikein surullista joulua” sanaillaan osuvasti näin:

Ding dong joulunkellot soivat radiossa
Ding dong ding dong.
Ja vahingossa melkein muistaa,
että autuaampaa antaa kuin ottaa on.

Tiernapojat kuuluvat myös (j)ouluun. Timo Rautiainen, Jarkko Martikainen, Ismo Alanko ja Toni Wirtanen tekivät mainion tulkinnan aiheesta (Osa 1, Osa 2)

YLEn elävästä arkistosta löytyy vielä perinteisempi tiernapoikaesitys Oulusta.

Hyvää Joulua!

Jako nollaan rakastaa Spotifyä

5.12.2008 - Timo Albert
Spotify logo

Löysin hetki sitten Jaikun avustuksella Spotify -nimisen musiikkiaarreaitan, joka saa minut lopettamaan hetkeksi blogaustauon.

Spotifyssä kaikki maailman musiikki (no melkein ainakin) on kuunneltavissa koska vaan.

Tämä blogi tukee Spotifyä ja kehoitankin lukijoita osallistumaan blogin kehittämiseen ehdottamalla kappaleita tällä Spotifyn kautta jaetulla kappalelistalla.

Olen tallentanut myös jo aiemmin blogatut levyt ja kappaleet omiin soittolistoihinsa, joita voi kuunnella Spotifyn kautta. Lisäilen myös tuloillaan olevia kappaleita omaan soittolistaansa. Tuloillaan -sana tarkoittaa tässä, että näistä kappaleista olisi jotain sanottavaa ja ehkä joskus ehdin sen sanoakin.

Tutustukaa Spotifyyn. Kutsuja Spotifyyn voi pyytää allekirjoittaneelta vaikka kommentoimalla tätä postausta, blogin virallisella Jaikukanavalla, tai ‘Miksi?’ -sivun yhteystietoja käyttämällä.

Hakulauseita (Osa 2)

18.11.2008 - Timo Albert

Claas P. Jamborilla taisi olla hyvä keikka Maata näkyvissä-festareilla? Sunnuntaina ja eilen on nimittäin sen verran monta hittiä tullut kyseistä henkilöä etsien.

Siksipä kiusaan ja kirjoitan tämän toisen viestin hänestä ;)

Toista blogia välillä

7.11.2008 - Timo Albert

Blogaan nyt hetken toisaalla.

Odottamaan jäävät:

Juha Tapio: Kuiskaus (sanat)
Dire Straits: Brothers in Arms
James Blunt: Tears and Rain

Niistä pääsee taas varmaan liikkeelle kun aika koittaa.

Foo Fighters: Home

24.10.2008 - Timo Albert

Kuulin tämän kappaleen uusintana tulleesta Teho-osaston jaksosta viime tiistaina. En ehkä olisi osannut sitä tunnistaakaan ilman echoes, silence, patience and grace avainsanoja, jotka viittaavat Foo Fightersin samannimiseen levyyn. Tällä levyllä on myös aiemmin mainitsemani Pretender -kappale.

Dave Grohl
Dave Grohl (kuva: flickr/Humpalumpa)

Kodista on kirjoitettu monia rauhallisia ja rakastavia lauluja. Koti onkin ihmisen paras paikka, vaikka välillä mieli tekisikin jotain aivan muuta.

Stand in the mirror
you look the same
Just lookin’ for shelter
from cold and the pain
Someone to cover
Safe from the rain

All I want is to be home

Ihmisellä on aina tarve saada suojaa kylmältä, kivulta ja sateelta. Ehkä me etsimme jotain tai jotakuta täyttämään tämän tarpeen, mutta helposti unohdamme samalla kodin merkityksen. Ehkä voisimme antaa itsellemme joskus luvan unohtaa etsimisen hetkeksi ja olla vain. Onhan meillä koti.

Foo Fighters: Home