Kauko Röyhkä &+-x Riku Mattila
Kauko Röyhkän ja Riku Mattilan levy jatkaa siitä mihin he joskus hiljattain (siis n. 20 vuotta sitten) jäivät. Joskus nuorena poikana radiosta kuului satunnaisesti tarinoita paskasta kaupungista tai kateellisia säkeitä bändistä, joiden kitaralaukuissakin oli leopardivuori. Toki niiltä bändiläisiltä puuttui vain älyä, mikä lohdutti suuresti kun itsellä ei ollut varaa kunnon soittokamoihin. Niin ja mainostaulujen taakse jää tuo pieni kaistale maata, joka ei houkuttele hölmöjä luokseen.
Kauko Röyhkällä on ihmeellinen taito tiivistää asioita. Muistelen, että Röyhkän musiikki esiteltiin minulle soittamalla kappaletta, jossa oli rivi “pyysi tupakkaa ja sai” (mikähän kappale se mahtoi olla, kun en tähän hätään löytänyt?). Melko moneen kappaleeseen tuosta olisi saanut ainakin puoli säkeistöä aikaiseksi. Nytkin “kirjoitin tämän sulle kankkusessa” luo hyvän pohjan koko loppukappaleelle.
Helvetti. En tiedä kuuluuko kaikkien kokemuspiiriin hetki, jolloin isossa porukassa olet ainoa joka ei tunne ketään. Istut yksin nurkassa ja katsotaan jotain kotivideota, joka on välillä hauska, mutta ei kosketa. Hiljaisuuden jälkeen joku tyttö sentään vastaa hymyyn, mutta sekin on lähdössä. Haluaisit jutella vielä ja haluat tietää mikä nyt on niin tärkeää, että pitää mennä, mutta tilanne menee ohi.
Oli pakkaslunta ja maahan jäi jäljet. Pöydän pintaan myös, mutta tulee niitä naarmuja muutenkin. Sieluun tai sydämeen jäänee ne näkyvimmät. Mahtava pokausrepla tuo “viisas koira, osaisko se keittää kahvia”. Mikä koko levystä tekee hienon ilmavan on akustisen kitaran ja uusien kielten heleä klangi. Tässä kappaleessa se toimii erityisen hyvin. Jäi jäljet on niin Kauko Röyhkämäinen kappale, että luulisi Kauko Röyhkän itsensä tehneen sen … mutta niinhän se olikin!
Minulla oli hieno mahdollisuus nähdä Röyhkä ja Mattila livenä Tampereen Klubilla (kiitos Tytti!). Kun kaikki menee hyvin kun oot nuori -kappaleen intro alkoi heitti basistina energisesti esiintynyt nuori poika Samae Koskinen mikkiinsä, että “näin se menee”. En tilanteessa edes sitä tajunnut, mutta jälkeenpäin huvitti. Näinhän se menee. Tyttö istuu sylissä ja toinen lattialla odottaen vuoroaan. Riitelet bändin ja vaimon kanssa, mutta silti on nastaa. Vielä kun olis nuori ja kesä jatkuis jatkumistaan, kuin joskus silloin v. 1995 kun sen toisen bändin laukussa oli se leopardivuori ;).
Samae Koskisesta vielä joskus myöhemmin. On nimittäin tehnyt hyvää musiikkia itsekin.
Keikasta vielä. Näyttäisi vanha jaksavan rokata. Tuntui siltä, että yleisö söi Kaukon ja bändin kädestä ja Kauko kirmasi lavalla kuin nuoret pojat. Uusien levyn kappaleiden lisäksi kuultiin kosolti vanhoja hyväksi havaittuja kappaleita, kuten esimerkiksi johdantokappaleessa lainatut paska kaupunki ja mainostaulujen taakse sekä maa on voimaa ja talo meren rannalla. Disco Datsun oli myös mainio veto! Suosittelen ehdottomasti yhtyeen tarkastamista livenä.
Joskus vain tekisi mieli olla jossain tuolla hetki ilman sua. Pyyhit pois mun kaikki murheet, mutta en soita kun en halua olla vaivaksi. Samoin kuin helvetissä nämä tilanteet voivat osua kohdalle. Itse olen onnekseni (?) saanut kokea molemmat (eikä lueta mitään rivien välistä siellä takana, tsot tsot).
Eihän se Kauko nyt mikään kultakurkku ole, mutta tarinoita hän osaa kertoa. Kukin tyylillään. Tällä kertaa hyvin tinkimättömästi. Suosittelen.
(Suosittelen myös vanhempaa Röyhkää vaikka kokoelman muodossa)
[...] Tinkimättömyydestä puheenollen. Tämä levy vaatii hieman pohjustusta ja pohjustuksesta saattaa tulla pitkä. [...]
[...] Koskinen tuli minulle melkolailla puun takaa. Olin siis Kauko Röyhkän ja Riku Mattilan keikalla ja siellä bassoa soitti tämä energinen nuorimies (jolta pöydässäni istuneet kaksi [...]