Pink Floyd - Pulse
Pulse (tai P·U·L·S·E) on iso levy.
Fyysisestikin se käsittää kaksi levyä, joista toinen on livetaltiointi yhtyeen menestyksekkäimmästä ja siten suurimmasta studiotaltioinnista Dark Side of the Moon. Kyseinen levy oli yhtäjaksoisesti Billboardin listalla neljätoista vuotta. Puolet tähänastisesta eliniästäni. Menemättä syvälle bändiä kohdanneisiin ristiriitoihin se Pink Floyd, jonka minä tiedän henkilöityy David Gilmouriin. David onkin toinen niistä kitaristeista, jonka katson vaikuttaneen omaan olemukseeni ja tapaani soittaa eniten. Toivon vain, että osaisin vanheta ja harmaantua yhtä armollisesti kuin hän.
Pulsen myötä aikoinaan löysin myös itse Pink Floydin. Olin kyllä kuullut satunnaisia kappaleita Comfortably Numb, Wish You Were Here ja Money etunenässä, mutta jotenkin koko tuotanto oli mennyt ohi. Ehkä olin liian nuori ja poppari. Liian kauan pidin Pulsea vain hyvänä taustamusiikkina, enkä kuunnellut sanoja. Ehkä nämä vanhenemisesta ja ajan kulumisesta kertovat kappaleet koskettavat vasta nyt.
Siitä esimerkkinä siltä Dark Side of the Moon -livelevyltä Time.
Tired of lying in the sunshine, staying home to watch the rain
You are young and life is long and there is time to kill today
And then one day you find ten years have got behind you
No one told you when to run, you missed the starting gun
Tänä talvena minusta alkoi tuntua, että elämä on liian lyhyt. Ylimääräistä aikaa on ollut, mutta se on mennyt tappaessa aikaa. Kukaan ei ole sanonut, että pitäisi juosta, mutta tuskin olisin uskonutkaan, jos joku olisi. En kadu mitään viimeisestä kymmenestä vuodesta, mutta jotenkin havahduin olevani näkymätön ja yksinäinen. En ollut varma muistaisiko tai tietäisikö kukaan että olen ollut olemassa, jos jotain tapahtuisi. Toisaalta taas pelkäsin sitä, että paras ystäväni, vaimoni, poistuisi elämästäni ja jäisin täysin yksin ilman ketään kelle soittaa ja pyytää apua.
Siihen elämä on aivan liian lyhyt, että ei olisi ketään kelle puhua.
Ehkä parempi havahtua nyt kolmekymppisenä, kuin sitten kymmenen vuoden päästä.
Tätä levyä suosittelisin kuuntelemaan silmät kiinni mieluiten pimeässä ja rauhassa ilman ylimääräisiä aistiärsykkeitä ja tarvetta olla jossain muualla. Vaikka edellä vihjailin, että helposti aikaansa käyttää turhuuteen tämä ei henkilökohtaisesti minulle ole sitä. Itsekin toivoisin saavani kaksi ja puoli tuntia tämän levyn ja hyvän punaviinin sekä mozzarella-tomaatti-basilika -kolmiyhteyden ja valkosipulipaahtoleivän kanssa. Antaisin musiikin virrata ja tuottaa mielikuvia. En tiedä kuuntelisinko edes sanoja vai antaisinko vain mennä.
Olen itse itseni tärkein ystävä. Myös sitä ystävyyssuhdetta haluan hoitaa antamalla ajatuksilleni aikaa. Se olisi iso asia.
PS. Oli tarkoitus kertoa levyn ja kappaleiden aiheuttamista tunnoista enemmän, mutta ehkä sitten kun olen saanut sen kaksi ja puoli tuntia.
[...] takoi lekalla jotain rautapalkkia ja mieleen tuli välittömästi tämä kappale. Erityisesti Pink Floydin PULSE -livelevyn videotaltioinnilla kappaleen tunnelma välittyy hyvin ja ‘Division Bell’ kaikuu [...]