Once (Osa 3) - Elokuva, soundtrack ja se oikea
Luomisen tuskaa. Tämä osa on ollut ehkä vaikein kirjoittaa, sillä koko ajan tulee lisää pieniä juttuja, joita haluaisi vielä mainita. Hassu elokuva, kun näin puhuttelee. Tämä on jatkoa aikaisemmille osille kohtaamisista ja heikoista signaaleista.
Seuraava näkymätön kappale sisältää viittauksen elokuvan loppuratkaisuun. Jos et ole sitä nähnyt ja haluat pitää sen yllätyksenä, niin älä lue. Jos taas haluat lukea seuraavan, niin valitse teksti vaikka hiirellä, jotta näet sen.
Mies ja nainen elokuvassa olivat tavallaan varattuja toiseen parisuhteeseen kohdatessaan toisensa. Kohtaamisessa oli jotain sellaista maagista sielujen kumppanuutta, mikä jossain toisessa elokuvassa olisi ennen lopputekstejä palkittu hahmojen rakastumisena. Nyt kuitenkin kävi niin, että kumpikin palasi siihen aikaisempaan. Voin hyvin kuvitella kuinka tämä elokuvan kuvaama kohtaaminen oli molemmille hyvin arvokas kokemus. Itse asiassa olisin ollut hyvin pettynyt, jos pari olisi lopulta saanut toisensa. Oikeassa elämässä he saivatkin, mutta tähän elokuvaan se ei olisi kuulunut.
On ihmisiä, jotka etsivät itselleen sitä oikeaa ja niissä ihmisissä on niitä, jotka poukkoilevat ihmisestä toiseen luullen löytävänsä jotain parempaa. Se paremmalta ja vihreämmältä näyttävä ruoho aidan takana onkin helposti ongelmana parisuhteissa. Helposti herää kysymään onko tämä nykyinen parisuhde vielä sellainen uusi, yllättävä ja tuore, että se pitää mielen virkeänä. Sitä kannattaakin kysyä, jos siltä tuntuu. Ei itseltään, vaan siltä kumppanilta. Ehkä tämä on ensimmäinen kerta pitkään aikaan, kun edes tulee keskusteltua kumppanin kanssa.
Elokuva alkaa ja soundtrack päättyy kappaleeseen ‘Say it to me now‘.
I’m scratching at the surface now
And I’m trying hard to work it out
So much has gone misunderstood
This mystery only leads to doubt
And I didn’t understand
When you reached out to take my hand
And if you have something to say
You’d better say it now
Koitan selvittää tätä itselleni. Paljon on ymmärretty väärin ja epätietoisuus johtaa epäilykseen. En edes ymmärtänyt, että yritit tarttua käteeni. Jos sulla on jotain sanottavaa, niin sano se nyt.
Kommunikointi on niin äärettömän tärkeää. Jos se loppuu, niin kiinnostus vähenee myös varmasti. Lisäksi se on edelleen hankalaa, vaikka olisi tuntenut toisen yli kymmenen vuotta. Eikä aina voi olla ihan varma tunteeko oikeasti. Vieläkin joutuu aina silloin tällöin yllättymään. Jos keskustelua ei olisi ei olisi varmaan niitä yllätyksiäkään, jotka pitäisi mielen virkeänä.
Sano se nyt.
Palaan siihen alkuperäiseen kysymykseen “kuinka usein tapaat sen oikean henkilön?”. Monen muun katkeran ja tuskaisen kappaleen kaltainen elokuvan nimikappale Once kertookin jostain aivan muusta: Kerran, silloin joskus, osasin vielä jutella kanssasi, osasin etsiä sinua ja olisin kuollut vuoksesi.
Onko elokuvan iskulause väärä? Mielestäni ainakin kahdella tapaa. Oikeita henkilöitä on useampia, mutta oikea henkilö vaatii useimmiten myös sen oikean hetken. Voiko löytää oikeaa henkilöä, joka sopisi ihan kaikkiin hetkiin? En todellakaan tiedä. Ei välttämättä. Elokuvan iskulause voisi olla jotain tähän tapaan: Kun olen kerran (engl. once) kohdannut jonkun henkilön, voinko kohdata hänet vielä uudelleen ja tuntea samoin kuin silloin joskus?
Kyllä voin.
Oli mahtava kokemus nähdä tämä elokuva. Se on herättänyt niin paljon ajatuksia, että en tiedä osaanko enää katsoa sitä uudelleen. Haluan kyllä, mutta en haluaisi pettyä, jos se tuntuukin paljon latteammalta, kuin nämä ajatuskehitelmät.
Mainittakoon vielä, että kappale ‘Falling Slowly‘ sai Oscarin parhaasta elokuvaan kirjoitetusta laulusta.
[...] Jatkuu osassa kolme. [...]