Egotrippi: Matkustaja

Jotkut osaa.

Tuli työkaverin kanssa puheeksi, kuinka joillakin on taito tehdä teksti ja kappale siten, että ne kuuluvat saumattomasti yhteen. Esimerkiksi tästä löydettiin Egotripin Matkustaja, joka on Knipin (se jolla on komea parta) kynästä kotoisin.

Egotrippi
Egotrippi (kuva: flickr/viima)

Tämä on mielestäni ehkä yksi hienoimpia suomalaisia pop-kappaleita. Muistan itsekin matkustelleeni yksin väsyneenä bussissa tai tyhjässä yöjunassa. Ikkuna huurtuu hengityksestä ja pysäkit vain vilahtelee ohi. Kuulutukset kutsuvat asemilla ja jämähdät kyytiin istumaan. En koskaan osannutkaan nukkua junan makuuvaunussa.

Aina matkalla jonnekin
ja minne ikinä päätyykin
on puolitiessä jostain
ja tietää sen varsin hyvin itsekin

Olisi hyvä saada välillä pysähtyä jollekin asemalle ja katsoa missä on ennen jatkamista eteenpäin.

Egotrippi on tehnyt musiikkia “pienestä pitäen” ja heitä onkin tullut joskus nuoruudessa kuunneltua mm. Lemonatorin, The Crashin ja Superin ohella. Hassua, että minulla ei ole yhtäkään heidän levyä.

Leave a Reply