Mark Knopfler: Nobody’s Got The Gun

Mark Knopfler on yksi musiikillisista sankareistani. Julkaisihan hänen yhtyeensä Dire Straits ensimmäisen levynsä samoihin aikoihin, kuin synnyin. Kuuntelen nyt Golden Heart -levyltä kappaletta Nobody’s Got the Gun. Valitettavasti verkosta ei linkkiä kyseiseen kappaleeseen löydy.
Levy ja kappale on siitä merkittäviä, että sitä kuunnellessa palaan taas niihin aikoihin kun olin järjettömän ihastunut entiseen tyttöystävääni (ja nykyiseen vaimooni, [...]

Pink Floyd: High Hopes

Pink Floyd: High Hopes single[1]

Kuulin juuri ulkona kun joku rakennusmies takoi lekalla jotain rautapalkkia ja mieleen tuli välittömästi tämä kappale. Erityisesti Pink Floydin PULSE -livelevyn videotaltioinnilla kappaleen tunnelma välittyy hyvin ja ‘Division Bell’ kaikuu näyttävästi.
Pink Floyd: High Hopes
Videon alussa olevat pellot muistuttavat todella paljon niitä keväisiä peltoja joiden keskellä elin nuoruuteni. Kyseessä ovat ne samat [...]

Jethro Tull: One Brown Mouse

Kolmekymmentä vuotta vanha kappale, yhtä vanha kuin minäkin. Yhtä lailla mietin että kumpi meistä, hiiri vai minä, juoksee juoksumatolla lasisessa akvaariossa.

Ian Anderson, Montevideo 19.5.2007 (kuva: flickr/Sorgin)

Jethro Tull, One Brown Mouse
Tulisi nyt joku pyytämään teelle niin mustat pilvet jäisi taakse ja voisin värisyttää viiksiäni ja tuntea jälleen olevani todellinen.

Jukka Perko & Virtuosi di Kuhmo: Kaanaanmaa

Ostin vaimolleni nimipäivälahjaksi Jukka Perkon ja Virtuosi di Kuhmon (johtajanaan John Storgårds) levyn Kaanaanmaa. Levy on todella kaukana siitä virsimusiikin popularisoimisesta mitä tämä levy itsessään oli mukana aloittamassa ilmestyessään vuonna 2002.

Jukka Perko 4.8.2007 (kuva: flickr/avidday)

Erilaista tässä levyssä on oma näkemys. Esimerkiksi Samuli Edelmannin virsilevyssä väitettiin, että virret olivat Samulin valitsemia ja hänelle tärkeitä. Omasta mielestäni [...]

Poets of the Fall: Lift

Times when I just can’t
Bring myself to say it loud
‘Fraid that what I’ll say comes out somehow awry
Sitä helposti pidättää sisällään jotain asiaa peläten, että sanat mitä suusta tulee eivät olekaan niitä mitä tarkoittaa sanoa.
That is when it seems
We move in circles day to day
Twist the drama of the play to get us by
Samaa jatkuu [...]