Claas P. Jambor: Helping Hand

Tämä on jo kolmas kerta kun yritän kirjoittaa Claas P. Jamborin Alive -levystä. Blogipäivitys ja skriptikersat tuhosivat aiemmat versiot.
Tätä tekstiä on ollut yllättävän vaikea tuottaa. Osittain vaikeus on liittynyt Ville Venäläisen blogissaan kertomiin ja itseni kommentoimiin asioihin. Päällimmäisenä se mitä haluan ja mitä en halua itsestäni heijastuvan julkisesti. Lisäksi tämä teksti on odottanut oikeaa [...]

Jukka Leppilampi - Henki kulkee

Tinkimättömyydestä puheenollen. Tämä levy vaatii hieman pohjustusta ja pohjustuksesta saattaa tulla pitkä.
Oman levyhyllyni lisäksi minulla on äärettömän hieno mahdollisuus tutustua erään ystäväni levyhyllyyn hänen opastamanaan. Näin minulla on mahdollisuus törmätä musiikkiin, jota ei muuten tulisi kuunneltua. Tavallaan lupasin hänelle, että kirjoittaisin myös tästä levystä ja mielelläni sen teenkin, koska aihetta on.
Hengellinen musiikki on jotenkin turhan [...]