Mark Knopfler on yksi musiikillisista sankareistani. Julkaisihan hänen yhtyeensä Dire Straits ensimmäisen levynsä samoihin aikoihin, kuin synnyin. Kuuntelen nyt Golden Heart -levyltä kappaletta Nobody’s Got the Gun. Valitettavasti verkosta ei linkkiä kyseiseen kappaleeseen löydy.
Levy ja kappale on siitä merkittäviä, että sitä kuunnellessa palaan taas niihin aikoihin kun olin järjettömän ihastunut entiseen tyttöystävääni (ja nykyiseen vaimooni, johon olen edelleen ihastunut järjettömästi, vaikka aina en jaksakaan sitä osoittaa). Ostin levyn yhdeltä luokkaretkeltä Ruotsinlaivalta, jolloin olisin halunnut sanoa jotain tärkeää.
Mark Knopfler Bilbaossa 5.5.2008 (kuva: flickr/Patxi64)
She’s just the same as you. She needs your love just like you want her to.
You can’t go playing poker with a pistol in your sleeve. You can’t make somebody love you by threatening to leave.
If you want a love forever, number one. Nobody’s got the gun.
Eli vapaasti tulkittuna: “Hän tarvitsee sinua juuri niinkuin haluat hänen tarvitsevan, etkä voi pakottaa tilannetta. Jos haluat jotain pysyvämpää unohda pakkokeinot.” Silloin joskus, kun viimein tajusin päästää irti, sain tilalle juuri sen mistä päästin irti korkojen kera.
—
Kirjoitin edelläolevan jo yli kuukausi sitten. Nyt tekstin voi jo julkaista kun löysin siihen eilen uuden näkökulman.
Kuuntelin eilen Jukka Perkon mietteitä Punainen lanka -ohjelmassa 15.11.2006. Tunsin samaistuvani nuoruuden kokemuksiin peltojen keskellä ja hyväksynnän tarpeseen. Ujous, erillisyys ja yksin jääminen omasta valinnasta sekä samassa henkilössä oleva päällepäsmäriys ja isännöijyys kuulosti hyvin tutulta.
Jukka Perko sanoi ohjelmassa näin: “hyväksytyksi tuleminen ajaa meitä tekemään erilaisia asioita”. Minut se saa takertumaan ja välttämään virheitä niin paljon, että välillä ajatuksiin ei muuta mahdu.
Filed under: musiikki, päässä soi
Tags: hyväksyntä, jukka perko, mark knopfler, nuoruus
No Comments »
