The Crash: Lauren Caught My Eye

Teemu Brunila (kuva: flickr/tuija)

En tiedä miksi minulla ei ole aiemmin ollut The Crashin levyä. Kyseessähän on se vallan mainio Turkulainen brittipop-/indie-/disco-/yms. bändi, jolla voisi olla vientiä myös Suomen ulkopuolella. Se on just sen saman Teemu Brunilan bändi, joka on kirjoittanut niitä hittikappaleita muiden muassa Jenni Vartiaiselle.
Laulu voisi kertoa internetin mukanaan tuomasta mahdollisuudesta ihastua digitaaliseen kuvaan. [...]

Hakulauseita

On ollut hauskaa seurata millä tavoin ihmiset löytävät tähän blogiin. Erityisesti mielenkiintoista on ne sanat mitä hakuja Googleen on tehty ennen kuin ollaan päädytty tänne. Hakulauseissa toistuu aika usein “Jukka Leppilampi” ja “Samae Koskinen”, mutta tänään kuitenkin näin niistä kaikista sykähdyttävimmän:
kun ei ole ketään kelle sanoa että on liian paha olla
Aina on joku. Naapuri, sukulainen, [...]

Sir Elwoodin hiljaiset värit

On vaikea valita yhtä levyä Sir Elwoodin hiljaisten värien tuotannosta, sillä helmet jakautuvat monelle (varsinkin alkupään) levylle. Kokoelmat taas esittelevät näitä helmiä valikoiden. Kattavimpia helminauhoja on ehkä kuitenkin kokoelmat Varjoja, varkaita ja vanhoja valokuvia ja Ilta illan jälkeen.

Sir Elwoodin hiljaiset värit, Tavastia 24.11.2007 (kuva © ep. vir. Elwood)

“Keskiolutjatsia, olkaa hyvä” on kuulunut suomalaiseen sanavarastoon jo [...]

Poets of the Fall: Lift

Times when I just can’t
Bring myself to say it loud
‘Fraid that what I’ll say comes out somehow awry
Sitä helposti pidättää sisällään jotain asiaa peläten, että sanat mitä suusta tulee eivät olekaan niitä mitä tarkoittaa sanoa.
That is when it seems
We move in circles day to day
Twist the drama of the play to get us by
Samaa jatkuu [...]

About -sivu päivitetty

Löytyy osoitteesta http://db0.org/about/. Siellä myös sähköpostiosoitteeni, jos tunnet tarvetta kommentoida henkilökohtaisesti.